Viimeisen vauhdikkaan kouluviikon jälkeen
oli vuorossa
perinteinen nollausreissu.
Tänä vuonna suuntana Unkari ja Budapest.
Loma oli erilainen kuin yleensä.
Kehitysvammainen esikkomme Valtteri on reissussa mukana.
Aikoinaan hän ei lentämisestä ole nauttinut,
ja epilepsiakin on oireillut viimeisen vuoden aikana
aivan liikaa.
Reissu meni kuitenkin putkeen, ja tässä Top 10 -listani:
Top 1: halvat, suorat lennot Tampereelta Budapestiin
Ulkomaan kaupunkilomien lähtöpaikka on ollut yleensä Helsinki,
nyt kuitenkin Tampere.
Ihanan helppoa!!!
![]() |
Tonava virtaa Budapestin läpi. |
Top 2: mökkimajoitus lomakeskuksessa 9 km keskustasta
Yleensä ulkomaan kaupunkilomilla
olemme valinneet majapaikan keskustasta
ja retkeilleet omatoimisesti.
Nyt päädyimme RCI:n kautta mökkilomalle kaupungin ulkopuolelle.
Top 3: lentokenttäkuljetus
Hotellin respasta varasin etukäteen lentokenttäkujetuksen
kuuden hengen poppoollemme.
40 euroa.
![]() |
Mökki oli hyvin suomalaistyyppinen. Saunakin oli, mutta löylyä ei saanut heittää. Saunominen jäi siis väliin, eikä se helteellä muutenkaan maittanut. |
Paikan nimi on Petnehazy Club Hotel.
![]() |
Saavuimme iltamyöhään, joten aamun valjettua kokonaisuus alkoi hahmottua. |
![]() |
Aamupalalle hotellin puolelle. |
Top 4: Opastettu kiertoajelu Budapestin keskustaan
Varasin pari päivää ennen lähtöä respan Susannalta
opastettuja kiertoajeluita perheellemme.
Tästä syystä en jaksanut enkä ehtinyt
perehtyä nähtävyyksiin ja julkisiin kulkuneuvoihin etukäteen.
Eli soitellen sotaan siis...
![]() |
Linnavuorella odottaa Kalastajalinnake ja vanha kaupunki. |
![]() |
Hienot näkymät Tonavalle ja Parlamenttitalolle. |
![]() |
Matiaksen kirkko 80 metrin torneineen |
Putiikeissa oli monenlaista tarjolla.
![]() |
Tokajia eli unkarilaista valkoviiniä |
![]() |
Unkarilaista viinaa Obaman etunimellä. Barack tarkoittaa persikkaa. |
![]() |
Leivoksia marsipaanikahvilassa |
Sitten suuntasimme Gellért-kukkulalle.
![]() |
Paikallinen vapaudenpatsas Citadell |
![]() |
Pyhän Tapanin kirkko |
![]() |
Sankarien aukio ja Millennium-muistomerkki |
![]() |
Jokaisen sankarin harrastukset näkyivät veistoksissa. Kálmán-kuningas oli innokas lukija. |
Kaupunkikierroksen jälkeen hotellin uima-altaat vetivät puoleensa.
Top 5: Petnehazyn kylpylä
Vaikka koti-Suomessa kylpylämitta alkaa olla täysi,
niin tässä hellesäässä ja kylpylöiden kultaisessa kaupungissa
mieli muuttui.
![]() |
Tällainen oli idyllinen hotellin lähimaisema. |
Top 6: Kiertoajelu Tonavan rantakaupungeissa
Alunperin olisimme halunneet retkelle Balaton-järvelle,
mutta se ei toteutunut.
Tilalle meille tarjottiin kolmen kaupungin kiertoajelua:
Esztergom - Visegrád - Szentendre
Mikä ettei!
![]() |
Esztergomin komea Basilica |
Esztergomista näkyi Slovakia Tonavan toisella puolella.
Sitten matka jatkui Visegrádiin.
![]() |
Spinnerit olivat pop täälläkin. |
![]() |
Kuningas Kaarle Robertin vuonna 1323 rakentaman linnan rauniot |
![]() |
Terveyskylpylä omassa makuuhuoneessa. Ei hassumpaa. |
![]() |
Vessan paikka. Miesten pönttö. Näitä oli kuusi rinnakkain. Naisille ja miehille. Vastasi siihen aikaan huoltoaseman kahvilaa, jossa kuuli kaikki kylän asiat. |
![]() |
Taideteos... |
![]() |
...ja taiteilijan signeeraus. |
Top 7: Kolmen ruokalajin lounas Visegrádin vuoren rinteellä
![]() |
Aivan ihana paikka näköaloineen |
![]() |
Riistaruokaa |
Hetken kruunasi kuitenkin seura.
Istuimme Valtterin kanssa samassa pöydässä
kahden kanadalaisen rouvan kanssa.
He olivat eläkkeellä olevia erityisopettajia,
joten tukiviittomat ja muut sellaiset juteltiin läpi.
Lisäksi heillä oli äärimmäisen kiehtovat sukutarinat,
jotka johtivat toisella Unkariin ja toisella Itävaltaan ja Ukrainaan.
Elämä on ihmeellistä.
Kolmas kohteemme oli taiteilijoiden kaupunki:
Top 8: Szentendre - kuvankaunis kaupunki
![]() |
Vilvoittava vesipiste tuli tarpeeseen. |
Mukulakivikatujen varsilla oli kauniita putiikkeja,
joissa mm. paikalliset taiteilijat myivät tuotteitaan .
Tämä on kyllä melkein synti.
Joulumuseossa Unkarissa.
Takaisin todellisuuteen:
![]() |
Kerrassaan idyllinen kaupunki. |
![]() |
Seuraavana oli vuorossa jokiristeily Tonavalla.
Määränpäänä Budapestin keskusta.
Top 9: Jokiristeily lämpimässä kesätuulessa
![]() |
Szentendrelle oli aika sanoa hyvästit. |
![]() |
Megyerin silta |
![]() |
Autoja kuljetettiin huomattavia määriä niin vesillä kuin teillä ja junissakin. |
![]() |
Margitin saari ja Margitin silta |
![]() |
Päätepysäkkimme oli Parlamenttitalon kohdalla. |
Keskiviikkopäivänä lähdimme tutkailemaan lähimaastoa
ja mahdollisia retkeilyreittejä.
![]() |
Partiolaisten keskuksessa oli alkamassa nuorison musiikkifestarit. |
![]() |
Pieni pätkä löydettiin kivaa polkua, mutta kyllä Suomi voi olla kiitollinen kansallispuistoistaan. Ei tullut retkeilypäivää tästä. |
![]() |
Taas upeilla hevoslaitumilla. |
![]() |
Mökillä odotti paras elämys Eliaksen ja Valtterin mielestä; Kiinteistönhoitajat toivat mökkien terasseille kukkia. |
![]() |
Illalla söimme hanhenkoipea hotellin ravintolassa. |
![]() |
Kylläpä oli selkeästi merkattu allergeenit ruokalistaan. |
![]() |
Illalla vielä pingismatsi altaan laidalla. |
Torstaina kävimme Wienin-kiertoajelulla,
perjantai lököteltiin mökillä ja altaalla
ja lauantaina lähdimme ostoksille.
![]() |
Paikallisbusseilla pääsimme lähimpään ostoskeskukseen Mammutiin. |
![]() |
Kävimme myös kävelyllä keskustassa. Tässä vissiin monumentti murentuneille olympiahaaveille. |
![]() |
Parlamenttitalo oli loppuunmyyty, joten ulkokierros sai riittää. |
![]() |
Ketjusilta - riippusilta ja ensimmäinen silta Tonavan yli. Taustalla Kuninkaanlinna. |
Top 10: Aamiainen hotellilla
![]() |
Empan mielestä reissun parhaat palat olivat vesipyssy ja "cappuccino" eli kaakao kahvikoneesta. Ja lippis kuulemma saa olla päässä... |
![]() |
Kahvia |
![]() |
Leipää, leikkeleitä, jogurttia, tuoremehua... Niillä jaksoi hyvin iltapäivään asti. |
![]() |
Panda-palapeli poikien urakkana. |
![]() |
Ja vielä kerran vesipyssyleikit ennen lentokentälle lähtöä. |
Edullinen ja hyvä kohde!
Tampereen-lennot olivat näppärät,
suosittelen ei-helsinkiläisille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti