TittaTravel: kesäkuuta 2020

Aivan ihanaa!

Päästiinpäs vaeltamaan.

Koronakevään yksi pahin uhkakuva oli

tämän suunnitellun reissun peruuntuminen.

Oikeastaan tavoitteena oli Kevon luonnonpuisto,

mutta tulva oli juhannuksen alla vielä esteenä,

joten otimme käyttöön suunnitelman B:

Hetta-Pallas - jeeee!

Yksi haave ollut tämäkin.

Juhannuspäivänä

jätimme toisen auton Hotelli Pallaksen takapihalle,

ja ajelimme toisella autolla Hettaan.

Hotelli Helpotus oli tämän stopin tärkein juttu,
kun Hotelli Pallas oli vielä koronan takia suljettu.
Mutta Hetta-Pallaksen esite oli vähintäänkin yhtä tärkeä,
ja täältähän sellainen löytyi.

Ja kahvia tietty koneeseen ennen pikakahviperiodin alkua.
Todella aurinkoinen tyttö palveli meitä kahvilassa,
täyskymppi!

Ounasjärven ylitykseen varasimme venekyydin automatkalla.
Kympin per nuppi.
Hyvä kyyti mukavan kipparin ohjaamana.

Nyt se alkaa!
Rinkan selkään nostaminen on aina se riskialttein juttu keski-ikäiselle,
mutta nuo nuoret nähtävästi voivat olla huolettomammin.

Urheilujuomaa ja kartta.
Vesikanisteri on rinkassa lisänä.
Pitkä, kuuma kesäkuu jatkuu...
mutta eipä ole sääskiä vielä Ähtäriä enempää.
Mahdollisen vesisateen jälkeen tilanne on varmaan toinen.

55 kilometriä edessä!

Siis niin mahtavaa olla täällä!

Hillakin kukkii kaikkialla.

Minä ja hätähousut.
Suunnittelin neljän yön taktiikkaa,
mutta automatkalla taktiikka muutettiin jo kolmen yön taktiikaksi.
Vino pino eväitä heivattiin myös rinkasta auton peräkonttiin.

Tämä on yhtä juhlaa!
Eihän tämän parempaa kesälomatekemistä olekaan!

Pyhäkeron kämpällä juomapullontäyttötauko.

Tunturin huipulle vielä neljä kilometriä.

Pitkospuita...

...ja sorastettua polkua.

Huokaisutaukoja piti pitää noustessa tasaisin välein.
Reittimerkkejä oli myös tasaisin välein (noin 40 metriä),
ja nuoli osoittaa kohti Pallasta.
Suurin osa vaeltaa reitin pohjoisesta etelään.
Kyseessä on Suomen vanhin vaellusreitti.
Merkattu maastoon ensimmäisen kerran vuonna 1934.

Täällä avaraa maisemaa piisaa.
Sopii mulle.
Sama fiilis kuin meren rannalla.
Vapaus.

Kesä on kukkeimmillaan tunturissakin.

17-vuotiaan lepotyyli.

Pyhäjärvi.
Vähän ennen Ounastunturin korkeinta kohtaa Pyhäkeroa.
Ensimmäisen päivän suosikkipaikkani.
Lunta, kirkasvetinen lampi, aurinko, hiljainen notkelma...

Pyhäkeron vanhan hiihtomajan raunioilla pidimme kokkaustauon.
Maisema ei voisi parempi olla.

Aurinko porottaa siniseltä taivaalta,
ja varjopaikkaa on lähes mahdoton löytää.

Tämän merkin luota löysimme piilottelevan pariskunnan.

Rouva ja Herra Riekko.

Kurjenkanerva

Pyhäkero huiputettu!
Korkeutta 711 metriä.

Ja maisema on tämä!
Olen aina ollut taivasnäkymien ihailija.

Tykkään!

Sioskurun puro.
Ensin juomapulloihin vettä.
Sitten lievästi kramppaava vasen pohje ja vihoitteleva oikea kantapää
kylmään kylpyyn.

Ilta on vasta nuori, ja aurinkokin paistaa korkealta,
joten hätähousutiimin matka jatkuu Tappuriin.
Ja olihan täällä aika tungoskin:
muutama telttakunta.

Pieni poikkeama pääreitiltä.

Aivan kuin meille tehty paikka.
Ihana rauha.

Tuuli tyyntyy,
ja "kaverit" heräävät.
Huppu siis päähän ja huomista reittiä suunnittelemaan.

Purosta saimme vettä iltapuuron keittoon, juomapullojen täyttöön, hammaspesuun,
ja vesikanisterin avulla pystyi jonkinlaisen suihkupesunkin itselleen järjestämään.

Kello lähentelee iltayhtätoista.
Täällä huomaa todellakin,
että ollaan kesäpäivän seisauksen kynnyksellä.

Aamupäivällä matka jatkuu.
Suuntana Pahakuru.

Helppokulkuista maastoa tämä pätkä.
Lämpötila 27 astetta,
mutta vilvoittava tuuli tekee säästä vallan mainion.

Lounastauko.
Ja whatsapp-videopuhelu mummolaan 12 vuotta täyttävälle päivänpaisteellemme.
Vuoden aurinkoisimpana päivänä syntyneestä lapsesta on todellakin tullut aurinkoinen!

Ruoan jälkeen menin pitkälleni ulkopenkille.
Unen rajamailla nautin auringosta ja ihanan lempeästä tuulesta.
Muut pelasivat kämpässä korttia.
Päivän, ellei jopa koko reissun paras hetki.
Niin rentouttavaa!

Laskeutuminen kuruun oli kyllä paha.
Maa oli mykkelöinen,
ja lumihanki oli liukas lenkkareiden alla.
Mutta selvisimme ilman revähdyksiä.
Keski-ikäinen voi huokaista helpotuksesta.

Nautin!

Yhtäkkiä lumihanki muuttuu rentukkakujaksi.
Kaunista.

Ja tästä tulee mieleen Afrikka.
Hassua on tämä meikäläisen ajatuksenjuoksu.

Lampi Hannukurussa.
Kaivon vesi oli epäilyttävän näköistä,
joten keittelimme pulloihin tätä lammen vettä,
vaikka kuollut sammakko lojui pohjassa, yäk!
Mutta helteellä ei uskalla jatkaa ilman täysiä vesipulloja.

No niin! Hetken patikoituamme löysin hyvän puron.
Koko vedenkeitto-operaatio oli ollut turha.
Joskus kannattaisi perehtyä karttaan paremmin.

Aina kun löytyy korkea kivi,
niin pidämme tauon.
Rinkan kanssa pieni koroke on suuri helpotus.

Hannukurun ja Suaskurun pätkästä olimme lukeneet "pelottelutekstin" juurakoista,
joten tämä tuntui positiiviselta yllätykseltä.

Suaskurua olimme kaavailleet telttapaikaksi...

...mutta tähän pottupeltoon emme kyllä jää!
Kolmen yön taktiikka muuttui hetkessä kahden yön taktiikaksi.
Pakko jaksaa Montellin majalle!

Lumikeron huipulla oli hienot näkymät!

Korkeutta 662 metriä.

Ilta on jo pitkällä.
Poroaita näkyvissä.

Portti piti avata ja sulkea.
Sitten keitimmekin iltakahvit.
Väsymys jo painaa,
mutta jaksaa-jaksaa.

Ilta-auringon kultaamaa rinnettä oli väsymyksestä huolimatta
taivaallista kävellä.
Olo on niin onnellinen kaikesta tästä.

Onnellinen.

Montellin majalle saavuimme vasta klo 23.

Poroja oli tällä etapilla ja myös yöpaikassa näkyvissä

ensimmäistä kertaa vaelluksen aikana.

Hyviä kuvia en kyllä onnistunut saamaan.

Aamumaisema Montellin majan pihapiirissä.

Raikkaasta purosta saimme vettä aamupuuroon ja -kahviin,
juomapulloihin, ja yöllä olin käynyt purossa pesytymässäkin.
Puron kylmä vesi takaa yleensä hyvät unet,
näin kävi nytkin.
Nukuin yhtä soittoa,
kunnes aamuaurinko herätti kuumuudellaan.

Aamun ensimmäinen kohde oli Nammalakuru,
jossa kunta muuten vaihtui Enontekiöstä Muonioksi.

Tätä piipittäjää googlailimme.
Keräkurmitsa... tai sitten joku muu.

Tämä kolmas vaelluspäivä tuntui raskaimmalta lämpötilan suhteen.
Asteita ei ollut kuin 20, mutta tuuli oli lähes tyyntynyt,
ja varjopaikoista ei tietoakaan.
Aurinkorasva ja aurinkolasit ovat must!

Taivaskero.
Korkeus 809 metriä.
Pallastunturin korkein laki.
Tänne poikkesimme ilman rinkkoja.
Historiallinen paikka.

Askelten kanssa piti olla tarkkana.

Pallaksen luontokeskus jo häämöttää.
Reitin oikealla puolella näkyi
kauniin vehreä kuru,
josta kuului puron solina.
Musiikkia korville vielä viimeiset kilometrit.
Niin onnellinen olo aina vaan!