Lappalaisten kilometrit Äkässaivolle

Oletteko huomanneet saman kuin minäkin, 

että aina uuteen kohteeseen mennessä matka tuntuu äärettömän pitkältä?

Täällä Lapissa tunne on yleensä moninkertainen.

Olemme perhepiirissä alkaneet puhua lappalaisten kilometreistä.

Tänään päätimme sadetta uhmaten lähteä tutustumaan Saivonkierrokseen.

Autoon noustuamme taivas alkoi kirkastua kuin tilauksesta.

Poikia valmistimme retkeen sanomalla, 

että se voi olla kolme kilometriä, tai kuusi tai vaikkapa yksitoista! 

Ei näistä lappalaisten kilometreistä tiedä koskaan...

Äkäslompolosta on 13 kilometriä
Saivonkierroksen lähtöpaikalle,
joka löytyy tieltä numero 9403.

Kivaa kangasmetsää.
Olo suorastaan taivaallinen,
kun ei sada.

Onneksi nappasin kartasta kuvan,
loppumatkasta sille oli käyttöä.

Lähdimme jälleen kerran soitellen sotaan.

Naavaa runsaasti kaikkialla.

Nyt kuuluu kosken kohinaa.

Äkäsjoen ylitys.
Taimen ja harjus kuulemma asustelevat täällä.

Matka jatkuu mielenkiintoisissa maisemissa.

Tarpeettomaksi jäänyt heinälato

Siinä se Seitapahta nyt on!
Vaikuttavan näköinen!
Muinaissaamelaisten pyhä palvontapaikka.

Kirkiruoho

Äkässaivo peilityynenä ja sammalenvihreänä. 

Miten noin kaunis lampi voi olla niin pelottava?!

Hurja on tuo rakenne...

Yhä ylös yrittää...

...katolle hän kiipeää!
Siellä se Äkässaivo nyt komeilee.

Ja pallokin on pysynyt mukana
koko matkan.

Nyt ei ole eväitä mukana,
mutta puitteet olisivat kyllä mainiot.

Luonnon ihmeellisiä taideteoksia.
Kiveä ei ole kyllä tuuli nostanut.

Äkäsjoen rannalla jälleen.

Nyt se kännykän virta sitten loppui. 

Onneksi ehdin karttakuvaa kurkata. 

Ehdimme jo pohtia, 

oliko tämä lenkki sittenkään rinkula vai 

pitääkö meidän palata samaa reittiä takaisin.

Tulen porukan viimeisenä ja arvaan, 

että kohta nopeimmat perheenjäsenet 

pyörittelevät päätään oudolla parkkipaikalla.

No niin!

Pelastavana enkelinä 

neuvon kulkemaan vasemmalle 

edessä olevaa maantietä 

(joka on se samainen tie nro 9403).

Äkäsjoen silta yli ja parisataa metriä eteenpäin.

Siellä se meidän Polle odottaa!

Ja eihän ne kilometrit varmaan kovin paljon huijanneet.

Kyllä se kolme kilometriä oli, 

ehkä korkeintaan neljä.

Hyvä reitti joka tapauksessa.

Huomenna on edessä paluu arkeen.

Auton nokka kohti Oulua, välietappiamme.

Lapissa on aina niin kiva olla!

Täällä on rauhaa, 

tilaa hengittää ja 

leppoisia ihmisiä.

Nähdään taas!

Retkeilyä Ylläksen juurella

Viikko mökkielämää Äkäslompolossa.

Mitähän täällä voi perheen kanssa tehdä? 

Siis kesällä? 

Talvella tietty lasketella ja hiihtää upeissa maisemissa, 

mutta entäpä nyt...

Pallas-Hetta -vaelluksesta olen haaveillut, 

mutta se ei ole nyt ajankohtaista.

Frisbeegolfia täällä voi harrastaa niin Äkäslompolossa kuin Ylläkselläkin. 

Se on kyllä hyvä juttu! 

Meidän keskimmäiset pojat ja isäntä ovat aktiiveja siinä lajissa. 

Minun roolini on lähinnä laukunkantaja ja kadonneen frisbeen etsijä 

sekä kahden muun lapsen kanssa kannustusjoukoissa oleminen.

Heittää kun en osaa, en sitten alkuunkaan.

Tutkin netistä patikointireittejä.

Wau! Niitähän löytyy, ja lapsillekin sopivia.

Ensimmäisenä lähdemme Varkaankuruun.

Lähtöpaikkana Luontokeskus Kellokas
Osoite: Tunturintie 54, Äkäslompolo, Kolari

Oikein sopiva lenkki iltakävelyksi - 3,5 kilometriä.

Laskettelurinteetkin näkyvissä sateen tauotessa.

Mukavaa toiminnallisuutta -
ensimmäisellä "rastilla" tehtävänä etsiä
20 puusta veistettyä lintua tulipaikan ympäristöstä.

Sitten kurua katsomaan!

Pakkohan tämä pyhä marja on kuvata,
raakanakin.
Omassa lappilaisessa suvussani
tämä aiheuttaa lievää hulluutta.
Itse pidän enemmän mustikasta.

Seuraavana saamme tutustua
ahertajien elämään.

Nämä ajatelmat ovat mielestäni parasta luontopolun varrella.

Portaat kaipaavat paikoin uusimista,
mutta hyvin pääsimme kulkemaan.

Muutama risteyspaikka luontopolulla on,
joten skarppina pitää olla.

Vehmasta lehtoa puron varrella

Kääpiä

Pakollinen makkaranpaistotauko Varkaan laavulla

Onpa kaunis wc-rakennus!

Ruohokanukkaa kaikkialla

Kaltio

Muutama askel kiveltä kivelle

Kelot ikään kuin porttina

Meidän pöllö livahti karkuun.

Ei hassumpi reitti.
Jokaiselle löytyi jotakin.

Nyt kun tarkemmin katselee, luontopolkuja on alueella muitakin. 

Ylläslompolo voisi olla seuraava kohde.

Pakasaivo käytiin myös katsomassa 12 vuoden tauon jälkeen. 

Yksi hienoimmista luontonähtävyyksistä Suomessa. 

Aidat oli onneksi uusittu, 

ettei tarvinnut pienimmän lapsen rotkojärveen putoamista pelätä.

Kyllä täällä kesälläkin voi mainiosti lomailla!

Ja jopa sateella.

Pukeutumiskysymys.

Saanalla pää pilvissä

Olen aina haaveillut pääseväni Käsivarren Lappiin, ja nyt se haave toteutui!

Perheen miesväki kesti kiitettävän hyvin jatkuvat toisteluni,

 että nyt täytyy pysähtyä ottamaan kuva. 

Olin täysin lumoutunut 

(kuten aina ennenkin tunturimaisemissa ajellessani) 

ja sydänpohjia myöten tuntui niin ihanalta. 

Voi sitä vapauden ja tilan tuntua!

Siellä se Saana häämöttää! Uskomatonta!

Pysähdyimme Kilpisjärvellä syömään, 

mutta jatkoimme matkaa Tromssaan. 

Viikonloppu siellä ja sitten pääsemme kiipeämään Saanalle.

Kilpisjärven retkeilykeskus oli lähes heti vastassa
palattuamme Norjasta Suomeen.

Olin lukenut, että kiipeäminen vie ainakin tunnin. 

Laskin, että meillä menee aikaa vähän enemmän, 

kun mukana ovat Valtteri-esikoisemme 

(jonka motoriikka ei ole aivan priimaa) ja 

Elias-kuopuksemme 

(jolla on pituutta vasta 116 senttiä, 

joten askel ei ole aivan samaa luokkaa kuin muilla).

Kiireessä tyhjensin yhden repun vaatteista 

ja pakkasin mukaan juotavaa, pari banaania ja suolakeksejä. 

Yksi Valtterin paita, sormikkaat ja lääkkeet. 

Vitsi, kun sitä on tyhmä, 

eikä Tromssasta lähtiessä ajatellut elämää yhtään pitemmälle. 

No, näillä varusteilla mennään. 

Tuulitakit ja lenkkarit sekä 

jonkinlainen pipo ja hanskat kaikille päälle 

ja menoksi!

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! 

Nyt ei mennyt aivan niin... 

Ilma pilvinen ja vähän viileä Tromssan auringon jälkeen.

Mutta nyt mennään, sillä yöpaikka odottaa Äkäslompolossa.

Pitkospuiden laitamilla kasvoi
monenlaisia kukkia.

Metsäkurjenpolvi

Lempparini puna-ailakki

Ruohokanukka

Nyt portaat alkavat ja niitä vissiin piisaa.
En edes yritä laskea.

Toisella tasanteella näyttää jo upealta.
Onneksi ei sada.

Reitti on merkattu näin...

... ja näin.
Alussa en kiinnittänyt näihin erityistä huomiota.

Portaat loppuivat ja kivisessä maastossa kiipeäminen jatkui.

Maisemat huikaisevan hienoja.

Moni kulkija
oli oman monumenttinsa tehnyt.

Nyt varmaan ollaan jo lähellä.
Tuuli alkaa voimistua.
 Ja käsiä vähän palella.

Voi, miten kaunis kukka! Sinirikko?
Sellainen mainittiin tunturin juurella opastustaulussa.
Vai sittenkin tunturikohokki?

Missä se huippu viipyy? 

Nyt näkyvyys heikkeni kummasti. 

Olemme pilvessä. 

Tässähän pitää alkaa merkkejä seuraamaan huolellisemmin.

Ja miten jaksavat Vassu ja Emppa?!

Ei tämä ihan läpihuutojuttu ollutkaan.

Lopultakin huipulla.
Alempana kivistä tehty symmetrinen ympyrärakennelma.

Pää pilvissä - jalat maassa!
Tässä me ikuistimme vuoron perään itsemme.
Kyllä tästä voi olla aiheestakin tyytyväinen,
ainakin meidän poppoolla.
Jos olisin tämän nousun pituuden ja maaston tiennyt paremmin,
en ehkä olisi ihan koko porukalla lähtenyt...

Pilviverhon takaa häämöttää Kilpisjärvi ja linkkimasto.
Lämpötila muuten huipulla kuusi astetta.

Oho, vähän alempana on taas aivan kirkasta.

Olen sanaton.

Uskomattomat näkymät!

Peräjoukon odottelua.

Pian loppuu kännykästä virta,
mutta pakko taas kuvata!

Tämä pitäisi varmaan tuntea...

Rakkaa kaikkialla.

Taivas on ihmeellisen kaunis, aina!
 Paitsi sateella...

Portaat näkyvissä, jes!
Pian perillä.
Onneksi!
Valtterin nilkat muljahtelevat kivikossa siihen malliin,
että huhhuh!

Tunturikoivikkokujaa pitkin retkeilykeskukseen.

Nyt on kyllä houkutteleva mainos!
Kahvia tässä tarvitaan tällaisen liikuntasuorituksen jälkeen.
Ja vähän kylmäkin on.

Pojat odottamassa "maalissa".

Hyvä me!!!

Aikaa meni 3 tuntia ja 20 minuuttia.

Ja Eliaksen (eli kotijoukkojen kesken "puhuvan pään")

 puhe pulppusi kolme tuntia tauotta. 

Vasta portaikossa pikkumies alkoi hiljetä.

Onpahan tämäkin koettu.

Olen miettinyt, 

että parhaimmat muistot ovat yleensä tulleet, 

kun on itsensä pistänyt vähän koville. 

Luulen, että nyt käy samoin.

Nyt auto kohti Äkäslompoloa, 

ja siellä saunaan ja nukkumaan!