perjantai 21. lokakuuta 2016

Monaco sykähdytti sittenkin!

Nizzan-loman ensimmäinen päivä vei meidät junalla Monacoon.
Asemalla luki vaatimattomasti Monaco - Monte-Carlo.
Tuntui suorastaan epätodelliselta.


Kallion sisältä astuessamme 
maailman toiseksi pienimpään valtioon
alkoivat Välimeri ja kaupunki pilkottaa 
hyvin pian 
uskomattoman hienona näkymänä.



Lähdimme ilman karttaa tepastelemaan kauniita katuja pitkin.
Ensimmäinen nähtävyysviitta oli
Jardin Exotique.

Hotellin respan Brigitte 
oli maininnut sen 
yhtenä hyvänä kohteena.





Eksoottiselta puutarhalta oli parhaat näkymät 
niin palatsikalliolle kuin satamaankin.

Sieltä lähdimme laskeutumaan rinnettä alas.
Suuntana oli Prinssin Palatsi 
ja vahdinvaihdos klo 11.55.





Siinä se palatsi nyt on koko komeudessaan.
Vahdinvaihdos ei nyt ollut mikään suuri tapaus,
mutta kivahan se oli nähdä.



Selkä märkänä, puolijuoksua,
 olimme kiivenneet palatsille
näiden kavereiden takia.

Ei ratsuja, ei paraatia, 
vaan vahtivuorosta vapautuneet lähtivät 
pikkubussilla nähtävästi lounaalle.
Nykyaikaa...

Sitten suuntasimme Merimuseolle, 
joka sijaitsi aivan lähellä.


Kaikkialla oli vain kauneutta.


Sitten merten syvyyksiin!


Merimuseon uljain julkisivu on merelle päin, 
joten oli tyytyminen tähän pienoismalliin:




Tässä ohjeet, 
miten silittää haita menettämättä kättään.


Minä ja Elias ei osallistuttu tähän leikkiin.


Käsitöitä katonrajassa.



Toiminnallista oppimista nykytekniikalla.



Tappavimpia maailmassa ovat hyönteiset, 
ei hait, käärmeet eivätkä krokotiilit...


Ylätasanteella oli K18-näytös...

...ja mukava leikkipaikka lapsille.




Sitten takaisin kadulle.
Nämä kojut ohitimme sujuvasti.




Nyt oli vuorossa kuuluisa satama.


Ja nämä vaatimattomat veneet.
Ei meidän soutuvene paljon näille häviä.


Urheiluhullut pääsivät nyt formularadalle.


Minua kiinnostivat aivan muut asiat.



Ja tämä mutka! 
On kuulemma aivan legendaarinen...


Kaktuksia oli kaikkialla puistoissa.


Casinolle olisi päässyt puku päällä.
Jäi siis väliin.


Nyt on sitten sitä pintaliitojuttua, 
mitä luulin olevan kaikkialla.

Mutta ei...
Kyllä Monaco sykähdytti oikein tosissaan,
sydänpohjia myöten.

Aivan ihana!
Suosittelen ehdottomasti!


Mutu-tuntumalla löysimme takaisin juna-asemalle.


Bye-bye Monaco!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti